Ilmastonmuutos on totta – toimitaan sen mukaisesti

Kun vene on uppoamassa lähellä rantaa, kaikki äyskäröivät pienintä myöten. Ratkaisevaa voi olla se viimeinenkin lapsen lusikoima vesilitra, jonka ansioista vene pääsee maihin. Vaikka Kiinan päästöt olisivat satakertaiset Suomeen verrattuna, niin silti Suomen päästövähennys voi olla se ratkaiseva, millä maapallo pelastetaan. Meidän tulee tehdä kaikki voitava hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi ja olla suunnannäyttäjä ja esimerkkimaa. Tosiasia on, että tarvitsemme kipeästi muita maita mukaan, siksi kansainvälinen yhteistoiminta on välttämätöntä. Ilmastovaikutukset on otettava huomioon kaikessa päätöksenteossa.

Tosiasia on, että tarvitsemme kipeästi muita maita mukaan, siksi kansainvälinen yhteistoiminta on välttämätöntä. Ilmastovaikutukset on otettava huomioon kaikessa päätöksenteossa.

Ilmastonmuutos on jo aiheuttanut valtavia muutoksia elinoloihin. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousun takia valtameret ovat alkaneet happamoitua. Yksittäiset ilmastonmuutosänkyrät yrittävät selittää ilmaston lämpenemistä auringon säteilyn muutoksilla tai muilla luonnollisilla asioilla, mutta merten happamoitumiseen ei voi olla mitään muuta syytä kuin hiilidioksidipitoisuuden nousu. Merten happamoitumisen ja samanaikaisen lämpenemisen seurauksena koralliriuttojen elämä hiipuu ja niiden lajisto on muuttumassa valtavaa vauhtia. Ilmaston lämpenemisen kiihdyttämä jäätiköiden sulaminen ja merenpinnan nousu on aiheuttanut ensimmäisen nisäkäslajin, riuttarotan, sukupuuton. Hyönteisten määrä on romahtanut. Pyörremyrskyt ovat lisääntyneet ja niiden voima kasvanut. Terveyttä uhkaaville hellejaksoille altistuvien määrä on noussut räjähdysmäisesti. Kuivuus on lisääntynyt ja kiihtyneen aavikoitumisen myötä miljoonien ihmisten elinolosuhteet ovat heikentyneet.

Yksittäiset ilmastonmuutosänkyrät yrittävät selittää ilmaston lämpenemistä auringon säteilyn muutoksilla tai muilla luonnollisilla asioilla, mutta merten happamoitumiseen ei voi olla mitään muuta syytä kuin hiilidioksidipitoisuuden nousu.

Muutaman vuoden takainen pakolaisaalto on vähäinen harjoitus siihen verrattuna, mitä on tulossa. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, Etelä-Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa 140 miljoonaa ihmistä on lähdössä pakoon muutaman kymmenen vuoden kuluessa elinolosuhteiden muuttuessa kestämättömiksi. Myös eteläisin Eurooppa kärsii kesäisin jo lähes äärimmäisistä oloista. Arvioiden mukaan pian noin puolet maailman väestöstä kärsii vesipulasta, joka altistaa erilaisille epidemioille. Ravinnon tuottaminen on vaikeutunut ja kalansaaliit ovat pienentyneet suoranaisen ryöstökalastuksen seurauksena. Aliravittujen ihmisten määrä on aiemmasta hyvästä kehityksestä poiketen taas lisääntynyt, tällä hetkellä useampi kuin joka kymmenes maapallon asukkaista on aliravittu.

pelaamme venäläistä rulettia pyssyllä, jonka rullassa on viisi kovaa ja vain yksi tyhjä.

Pahinta ennusteissa on se, että niissä kuvatut karmaisevat tulevaisuudennäkymät ovat alkaneet tapahtua aiemmin, kuin mikään tieteellinen ennuste on kyennyt arvioimaan. Tieteellinen tutkimus voi toki olla uhkakuvien suhteen väärässä, mutta riski väärään ennusteeseen tiedetään niin pieneksi, että pelaamme venäläistä rulettia pyssyllä, jonka rullassa on viisi kovaa ja vain yksi tyhjä.

Ensimmäinen maailmansota oli katastrofi, jossa kuoli 16 miljoonaa ihmistä. Toinen maailmansota vaati nelinkertaisen määrän uhreja. Hitler tappoi holokaustissa miljoonia juutalaisia ja Stalin moninkertaisesti omia kansalaisiaan. Kumpikin oli murhaamisen harrastelija verrattuna Mao Zedongiin, joka tuhosi valtakaudellaan kymmeniä miljoonia ihmisiä. Ilmastonmuutos on suurempi uhkakuva, kuin mikään tähänastinen sota tai rikos ihmiskuntaa vastaan, ja kuitenkin oikein toimittuna vielä hallittavissa. Tieto ilmastonmuutoksen hallinnan mahdollisuuksista nostaa välinpitämättömät päättäjät aivan omaan sarjaansa ihmiskunnan rikoshistoriassa. Ilmastonmuutos uhkaa tappaa pahimmillaan suurimman osan eliölajeista sukupuuttoon, tekee suuren osan maapalloa elinkelvottomaksi ja koko ihmiskunnan tulevaisuus on vaakalaudalla.

Tieto ilmastonmuutoksen hallinnan mahdollisuuksista nostaa välinpitämättömät päättäjät aivan omaan sarjaansa ihmiskunnan rikoshistoriassa.

Ilmastonmuutos täytyy pysäyttää nopeammin kuin kansainvälisissä sopimuksissa on suunniteltu. Kansainvälisten kokousten suunnitelmat ovat poliittisia kompromisseja, joilla hyväksytään tapahtumassa olevat valtaisat muutokset maailmassa. Turvallinen aika meni vuosia sitten, nyt elämme vaurioiden minimoimisen aikaa. Tästä huolimatta ilmastonmuutos on Suomessa lähinnä korulauseena kaikkien puolueiden ohjelmissa. Joku haluaa ehkä vähän uudistaa autokantaa ja toinen nostaa polttoaineverotusta. Silti Suomessa lisätään edelleen metsien hakkuita, nostetaan turvetta ja kaiken huipuksi pääministeri matkailee omalla yksityiskoneellaan ympäri Eurooppaa, jopa Helsingistä Turkuun.

Silti Suomessa lisätään edelleen metsien hakkuita, nostetaan turvetta ja kaiken huipuksi pääministeri matkailee omalla yksityiskoneellaan ympäri Eurooppaa, jopa Helsingistä Turkuun.

Päätöksenteon kannalta ei ole olemassa niin pientä asiaa, jonka yhteydessä ei tarvitsisi ottaa ilmastovaikutuksia huomioon. Tämä on asetettava lainsäädännön johtavaksi asiaksi samalla tavalla, kuin sota-aikana kaikessa toimessa oli muistettava sodan vaatimukset. Talvisodassa olimme hopeasijalla, Tuntemattoman sotilaan sanoin hyvä kakkonen. Ilmastosotaa emme enää voi voittaa, mutta murskatappio on vältettävissä.

Olen viisaasti liikkeellä, ja tarvitsen sinut mukaan.

Jaa sosiaalisessa mediassa
  • 76
  •  
  •  
  •  
  •  
  •  
  •  
    76
    Shares