Sain toiveen kirjoittaa ajatuksiani Suomen eläkejärjestelmästä ja sen tulevaisuudesta. Aihe on minulle tuttu. Olen seurannut nykyisen eläkejärjestelmän kehittymistä, ollut aktiivisesti mukana keskusteluissa ja lisäksi nähnyt työssäni valitettavan paljon esimerkkejä siitä, mihin nykyisen eläkejärjestelmän ongelmakohdat saattavat ihmisiä pahimmillaan pudottaa. Tällä hetkellä eläkeikäiset jakautuvat karkeasti kahteen joukkoon: niihin, jotka pärjäävät hyvin ja niihin, jotka elävät koko ajan toimeentulonsa rajoilla. Näin ollen pienimpiä eläkkeitä on tarpeelllista nostaa.
Eläkejärjestelmä rakentuu mielestäni kolmen kohdan ympärille, kun puhutaan kansallisesta lakisääteisestä eläketurvasta. Avaan nämä kolme pääkohtaa esimerkein alle.
1. Jokaisen tulee itse ansaita oma eläkkeensä. Työuran aikana sijoitetun eläkkeen voi eläkeaikana käyttää. Jos jää varhain eläkkeelle, niin eläkettä saa pidempään, mutta eläke on pienempi. Jos eläkkeelle jää hyvin vanhana, ehtii ansaita runsaasti eläkettä, jolloin se on hyvä koko loppuelämän ajan. Eläkkeelle voi jäädä haluamassaan iässä. Raha ei kasva puissa, lisärahaa eläkejärjestelmään ei tule mistään.
Jos menee töihin kaksikymppisenä ja haluaa eläkkeelle nelikymppisenä, ymmärtää jokainen, että eläke on olematon, jos sillä pitää elää vielä seuraavat viisikymmentä vuotta. Toisaalta jos haluaa jäädä eläkkeelle 75-vuotiaana, eläke on tuolloin kutakuinkin yhtä korkea kuin ansiotulo oli.
2. Eläkejärjestelmä toimii vakuutuksen tavoin. Tilastojen avulla lasketaan kertyneet eläkkeet ja elinajanodote. Eläketulo määräytyy näiden mukaisesti eläkkeelle jäädessä. Jos ihmisellä on huono tuuri, hän ansaitsee eläkettä pitkään, muttei ehdi nauttia siitä lainkaan ennen kuin kuolo korjaa. Tällä ylijäämärahalla maksetaan eläke sille parempionniselle, joka elää pidempään kuin tilastot ennustivat.
Jos ihminen haluaa jäädä eläkkeelle nelikymppisenä, ei eläkejärjestelmän tehtävänä ole kompensoida lyhyen työuran aikana ansaittua huonoa eläkettä. Kompensaatio koskee vain eläkeikään saakka työskenteleviä. Sopiva eläkeikä tässä mielessä voi olla nykyinen 65 vuotta, kansaneläkkeen alkamisikä.
3. Eläkejärjestelmään täytyy rakentaa erilaisia kompensaatiomekanismeja, jotta kukaan ei joudu puille paljaille eläkkeelle jäädessään. Pienimpien eläkkeiden tulee olla suurempia kuin ykköskohdan mukaisella suoralla laskennalla saataisiin. Tämän voisi rahoittaa alentamalla korkeimpien eläkkeiden tasoa hieman laskennallisen tason alapuolelle. Puolisoiden välisen eläkkeen tasaamista tulisi myös harkita siten, että pitkään kotona lapsia hoitaneelle vanhemmalle kertyisi osa toisen vanhemman eläkkeestä tältä ajalta. Kompensaatiomekanismit leikkaavat jonkin verran korkeimpia eläkkeitä, mutta ylärajaa eläketulolle ei tule asettaa.
Kaikkein pienipalkkaisimmat, jo työuransa aikana taloudellisesti hankalassa asemassa olevat ihmiset saavat ykköskohdan mukaan laskettuna niin pienen eläkkeen, ettei sillä yksinkertaisesti tule toimeen. Tämä näkyy tällä hetkellä siinä, että suuri joukko eläkeläisiä joutuu hakemaan ruokansa leipäjonosta, eikä heillä ole varaa edes tarvittaviin lääkkeisiin. Toinen ryhmä toimeentulorajalla elävistä ovat pitkään kotona olleet naiset, jotka ovat jääneet yksin eläkeiän kynnyksellä.
Jokainen voi toki halutessaan ottaa vapaaehtoisia lisäeläkkeitä erilaisten eläkevakuutusten kautta, tämä kirjoitukseni koskee vain kansaneläkettä. Työnteosta ja ahkeruudesta pitää palkita, mutta hyvinvointiyhteiskunnassa kaikista pidetään huolta riippumatta siitä, onko kyennyt tekemään täyden työuran. Haluan olla viisaasti liikkeellä päivittämässä eläkejärjestelmää.